Sortoa ja toivoa Iranissa

SKP:n Etelä-Helsingin osaston julkinen keskustelutilaisuus Rikhardinkadun kirjastolla kokosi yhteen suomalaista ja iranilaista ay-liikettä. Keskustelua avaamassa oli Kriittisen ay-verkoston Sippo Kähmi ja Iranin kommunistisen puolueen Nozar Nazari, joka kertoi rajuja totuuksia maansa tilanteesta.

Tuttavallisemmin Nasseksi kutsuttu lähihoitaja saapui aikoinaan Suomeen kiintiöpakolaisena, sillä kotimaassa ay-aktiivina ja kommunistina profiloitunut mies oli hengenvaarassa. Islamilaisen hallituksen päästyä valtaan 1979 menetti yhdessä yössä 300 kommunistia henkensä, mukaanlukien puolueen puheenjohtaja.

Hirttotuomiot ovat arkipäivää

Aktivistien ja mielenosoittajien kuolemantuomiot jatkuvat Iranissa tähän päivään saakka. Iran on Kiinan jälkeen johtava maa kuolemantuomioissa, vaikka Kiinan väkiluku on yli 17 kertaa Irania suurempi. Islamilainen hallitus on jakanut kuolemantuomioita miesten ja naisten lisäksi jopa lapsille.

— Suoraan sanottuna ihmisillä ei ole elämää. Se on sellainen fasistinen oikeastaan hallitus Iranissa, nykyään Espoossa asuva perheenisä Nazari sanoo.

Erityisesti hätää kärsimässä ovat iranilainen ay-liike ja laajemmin vasemmistolainen työväenliike. Iranilaisissa vankiloissa, samoissa selleissä murhamiehien ja raiskaajien kanssa makaa esimerkiksi edelleen Reza Shahabi. Tehranin bussikuskeja liittoon järjestänyt ay-aktiivi on vangittuna vailla virallista syytettä tai oikeudenkäyntiä.

Shahabin terveydentila on huonontunut pitkittyneen nälkälakon takia niin paljon, että lääkärien mielestä hänet olisi syytä siirtää pitkäaikaiseen sairaalahoitoon. Pienen muodollisen hoidon jälkeen Shahabi kuitenkin heitettiin takaisin pahamaineiseen Evinin vankilaan. Lääkärin mukaan on hyvin mahdollista että Shahabi halvaantuu vankilassa ja menettää vasemman puolen jalkansa ja kätensä.

Shahabin kohtalo on vain yksi tuhansista. Nazarilla on mukana muutama kopio Iranin kommunistisen puolueen ulkomaankomitean julkaisemaa tiedotuslehteä Workers’ Voice (Työläisten ääni). Lehti listaa lukemattomia vastaavia tapauksia lokakuulle.

Työläisaktivisti Korush Bakhshandeh vietiin Sanandajin vankilaan ilman oikeudenkäyntiä. Opiskelija-aktivistit Shahrookh Zamani, Mohammad Jarahi, Nima Pooryaghob ja Sasan Vahabivash tuomittiin vankilaan Tabrizissa, syynä työväen järjestämisyritykset. Opiskelijat Soran Daneshvar, Mehdi Doagoo ja Milad Karimi on pidätetty Sanandajissa ilman syytä.

Jokaisella sivulla on uusi tieto kadonneesta tai pidätetystä ihmisestä, solidaarisuudenosoitus lakolle tai protestille. Tukholmassa päämajaansa pitävän IKP:n pakolaisjäsenistä koostuvan komitean julkaisu on luettavissa myös verkossa.

Lintu sinisiipi lennä

Tilaisuudessa julkaistu SKP:n Etelä-Helsingin osaston solidaarisuusviesti iranilaiselle ay-liikkeelle sai Nazarilta sydämelliset kiitokset. Myös suomalaista ay-liikettä mukaan kutsuva helsinkiläisen puolueosaston kannanotto ei jää pelkäksi paperiksi, vaan sillä on käytännön merkitystä.

— Tämä kannanotto on heti huomenna näkyvissä Iranissa – ja se on ihmisille aito ilon lähde. He saavat voimaa siitä.

Sorron alla eläville iranilaisille ja heidän kamppailuilleen päivittäinen tiedonkulku ja ympäri maailman tulevat tuen osoitukset ovat elintärkeitä. IKP on joutunut kehittämään monenlaisia keinoja, joilla pitää yhteyttä maassa toimiviin aktiiveihin.

— Ennen tällaisen paperin saaminen Iraniin olisi ollut vaikeaa. Me painoimme esimerkiksi minikokoisia lehtiä, joiden pienistä fonteista ei saanut mitään selvää.

Nyt tekninen kehitys on tuonut Iranin kommunistien käyttöön internetin, Youtuben, Twitterin ja Facebookin. Lisäksi kommunistisen puolueen jäsenet keräsivät rahaa, jolla saatiin ostettua kanava TV-satelliitista. Osa otti nimiinsä suuriakin lainoja, että kanava saatiin käyntiin. Nozar Nazari itse kertoo antaneensa tuhat euroa palkastaan. Yhteinen uhraus kannatti.

— Olemme nyt siellä, ihmisten kotona, joka päivä – halusi hallitus sitä tai ei. Iranilaiset lukevat ja tietävät maailmasta paljon. Se on minulle oikea ilon lähde.

Oopiumia kansalle

Tarve vaihtoehtoiselle tiedolle on suuri siitäkin syystä, että Iran on jyrkästi yhden virallisen totuuden maa. Islamilainen hallitus on julistanut itsensä Allahin maanpäälliseksi edustajaksi, joka tarkoittaa että hallituksen kritisoiminen esitetään suoraan Jumalan kritisoimisena. Moni vasemmistolainen on murhattu vuosien saatossa “jumalan vihollisena”.

— Kuten kerran sanottiin, uskonto on oopiumia kansalle. Mutta Iranissa myös oopium on oopiumia kansalle, Nazari muistuttaa.

Islamilaisen hallituksen omaksuman tiukan moraalinvartijan roolista huolimatta maassa rehottaa rikollinen alamaailma, jolle ei halutakaan tehdä mitään. Osin Afganistanista tuodut huumeet ovat levinneet kyliin, joissa niitä ei vielä shaahin aikana ollut. Huumekaupan lisäksi maassa esiintyy lapsiprostituutiota, josta on tullut yleistä vasta nykyhallituksen aikana.

Nazarin mielestä huumeisiin ei puututa, koska ne tarjoavat yhden kontrollin välineen. Pelkästään Tehranin vankiloissa kuluu vuosittain tonneittain huumaavia aineita. Ne eivät tule sinne itsestään.

Occupy Tehran?

Nazarin mukaan monet ovat ihmetelleet, mikseivät iranilaiset ole laajemmin liittyneet maailmalla nyt leviäviin kansannousuihin. Koska Iranissa oikein nähdään todellista demokratiaa vaativa vallankumousliike, kuten vaikkapa Tahririn aukiolla?

— Egyptissä ja Tunisiassa on aivan eri tilanne. Iranissa hallituksella on aseet, öljyrahat, huumeet, uskonto, papisto, heillä on kaikki puolellaan. Se ei ole mitään helppoa, Nasse toteaa. – Iranilaisten on myös vaikea luottaa tällaisiin liikkeisiin, koska he pelkäävät että joku kaappaa vallan. Niin kävi vuoden 1979 vallankumouksen kanssa sekä jossain määrin taannoisen Vihreän vallankumouksen tapauksessa.

Länsimailla on ympäri maailman ollut aiemminkin näppinsä pelissä monessa värivallankumouksessa, jossa kansan oikeutettu tyytymättömyys on kanavoitu reformistisiin vaatimuksiin tai länsimielisen johtajan taakse. Ei ole USA:n, Ranskan, Saksan ja EU:n intresseissä päästää valtaan radikaaleja johtajia, jotka ajaisivat todellista demokratiaa tai sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Iranissa viime presidentinvaalien aikaan kansan vallankumousmielialaa ohjailtiin reformisti Mir-Hosein Musavin taakse, joka käytännössä oli vain hieman liberaalimpi ja länsimielisempi versio Mahmud Ahmadinejadista. Ylevien tavoitteiden kuten sananvapauden ja korruption kitkemisen lisäksi Musavin ohjelmaan kuuluivat mm. yksityistämisen laajentaminen. Islamilainen hallitus ja kapitalistisen yhteiskunnan valtarakenteet olisivat siis pysyneet samoina, mutta ulkomaankauppa olisi ehkä saatu vetämään paremmin.

Hallitus julisti Ahmadinejadin voittaneen vaalit ja Musavin tukiryhmäksi muodostunut Vihreä vallankumous menetti liikevoimansa. Uuden näköalan puuttuessa mielenosoitukset laantuivat viimeistään poliisivoimien pamppuihin. Nazari ei näe tapahtunutta kuitenkaan ylitsepääsemättömänä takaiskuna iranilaiselle vallankumoukselle.

— Me kysymme, mitä sitten jos Musavi olisi voittanut? Se ei olisi tuonut mitään uutta. Samalla tavalla hänkin oli aikanaan murhaamassa sosialisteja!

Nazari viittaa vuoden 1988 salattuihin joukkomurhiin, joissa Iranin hallitus tappoi vaihtelevien arvioiden mukaan viidestä tuhannesta jopa kolmeenkymmeneen tuhanteen eri vasemmistolaisten puolueiden jäsentä Khomeinin käskystä. Musavi oli silloin islamilaisen hallituksen pääministeri.

“Sosialismi on meidän vaihtoehto!”

Kaikista sortotoimista huolimatta työväenliikettä sen kaikissa muodoissa elvytetään Iranissa. Luokkakantaista ammattiyhdistysliikettä rakennetaan ruohonjuuritasolla, vaikka se onkin laissa kielletty. Iranilaisten kommunistien mielestä vallanvaihto on mahdollista saada aikaan perinteisin työväenliikkeen keinoin – yleislakoilla ja protesteilla.

— Kaikki muut puolueet sanoivat, ettei lakkoliike Iranissa ole mahdollinen. Mutta me pystyimme siihen. Saimme aikaan järjestäytyneitä yleislakkoja kurdialueilla vuosina 2009 ja 2010. Seuraavaksi on sisämaan aika.

Nazari uskoo vahvasti, että ay-liikkeen ja kommunistien, opiskelijoiden ja työläisten yhteistyötä rakentamalla Iranin islamistinen hallitus on mahdollista kaataa ilman yhtäkään pommitusta. Kasvavat sortotoimet osoittavat, että myös Iranin hallitus tietää tämän.

— He vievät meitä vankilaan koska he pelkäävät meidän voimaamme. He tietävät, että yhdessä me olemme vaarallisia.

Iranissa uskalletaan myös puhua sosialismista, vaikka se tehdään hengenlähdön uhalla. Vallankumouksen tarve ei ole filosofinen kysymys siinä vaiheessa, kun aatetovereita uhkaa hirttotuomio ja kotimaata sota.

- Yhä useampi Iranissa ymmärtää, että tarvitsemme sosialistisen yhteiskunnan. Ei siksi että sosialismi olisi jäykkä ideologia, johon haluamme pyrkiä, vaan siksi, että sosialistinen yhteiskuntajärjestelmä tarjoaa sen todellisen demokraattisen vaihtoehdon joka meiltä iranilaisilta puuttuu. Vaihtoehdon niin Khomeineille ja Ahmadinejadeille kuin Musaveille ja muille reformisteille – vaihtoehdon kapitalismille, uskonnolliselle sorrolle ja sodalle.

Tänä päivänä kun länsimaat jälleen valmistavat sotakoneistoaan iskuihin lähi-idässä ja Iranin hallitus kiristää otettaan, Rosa Luxemburgin sanat konkretisoituvat Iranissa. Valittavana on joko sosialismi tai barbaria.